Tuli testattua tutun piirakan muunnosta sekä uutta silikonivuokaa. No kuvaa ei nyt ole, sillä vuoan käyttö vaatii vielä hieman harjoitusta enkä saanut piirakkaa ehjänä irti.. Makua se ei tietenkään haitannut. Cool

Piirakkaa tuli siis tällä kertaa testattua ruispohjalla, mikä toimi oikein hyvin. Pohja oli siis pakastealtaan antimia. Lisäksi sinappi korvattiin pestolla. Muunneltu resepti siis tässä.

Pohja
Rukiinen piirakkataikina kaupan pakastealtaasta

Täyte
2  rkl  pestoa (ylimääräinen öljy pois puristettuna)
1,5  dl  parmesan-raastetta
4-6  luumutomaattia
250  g  mozzarellaa
suolaa
mustapippuria

Koristeluun basilikaa.

Voitele piirasvuoka ja painele taikina kevyesti vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia tai pohjan ohjeen mukaan.

Sivele pohja pestolla, josta olet puristanut ylimääräisen öljyn pois esim. painamalla lusikkaa purkin seinää vasten. Öljy puristetaan pois, jotta se ei jätä piirakkaa "vetiseksi". Ripottele päälle parmesan-raaste. Viipaloi tomaatit ja mozzarella ja lado viipaleet vuokaan limittäin. Rouhi päälle suolaa ja mustapippuria. Paista 225 asteessa 20-30 min. Koristele basilikan lehdillä.

Tällä kertaa emme tehneet ohjeen mukana ollutta basilikaöljyä vaan tarjosimme lisukkeeksi pestoa. Lisäksi tarjolla oli yksinkertaista salaattia tomaatilla, basilikalla ja mozzarellalla.