Pikkuneiti ei vielä osannut esittää toiveita, joten Oho pääsi valitsemaan kakun. Perhosia kakun päälle piti saada, joten reseptejä selaillessa kakuksi valikoitui vadelma-valkosuklaajuustokakku. Resepti on peräisin Tupperwaren ja Fazerin yhteisestä kalenterista vuodelle 2005.

1245268109_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kerrokset on tehty halkaisijaltaan 16 cm ja 26 cm irtopohjavuokiin. Kakkuun tulee keksipohja vain alimmaiseen kerrokseen. Pohjaksi voi tehdä ihan tavallisen keksipohjan digestive-kekseistä ja sulasta margariinista, kuten meilläkin tällä kertaa oli. Tässä kuitenkin reseptin mukainen ohje pohjalle.

Pohja

80  g  sulatettua voita
4  rkl  fariinisokeria
200  g  italialaisia mantelikeksejä (Cantuccini)
50  g  mantelilastuja

Sekoita voi, fariinisokeri, mantelikeksit ja mantelilastut tehosekoittimessa. Kaada seos lämpimälle pannulle ja paista n. 5 minuuttia. Levitä manteliseos tasaisesti irtopohjavuokaan, jonka pohjalle olet leikannut sopivan leivinpaperin palan. Halutessasi aseta iropohjavuokaan myös reunakalvo ennen manteliseoksen levittämistä vuokaan. Nosta pohja viileään odottamaan.


Täytettä tarvittiin tätä kakkua varten puolitoistakertainen annos. Tässä ohje kuitenkin yksinkertaisena.

Täyte

300  g  vadelmia
2  tl  sitruunamehua
2  dl  tomusokeria
400  g  tuorejuustoa (esim. maustamaton, vanilja tai kuningatar)
3  dl  ranskankermaa (18 %)

Jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia, kuumenna ne ensin kattilassa. Laita vadelmat, sitruunamehu ja 3/4 dl tomusokeria tehosekoittimeen ja sekoita soseeksi. Laita sivuun odottamaan.

Sekoita tuorejuusto, loppu tomusokeri sekä ranskankerma tasaiseksi massaksi. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita. Lopuksi lisää vadelmaseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta vuoka pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi.

Ota kakku ajoissa pakastimesta, jotta se ei ole tarjolla jäisenä. Jäisestä kakusta on vaikea saada leikattua palasia.


Kakku on helppo tehdä pari päivää etukäteen ja pitää pakastimessa. Yläosa on myös helppo nostaa alaosan päälle, kun osat ovat kovettuneet pakastimessa.

Kakku koristeltiin valkosuklaaperhosin. Näihin perhosiin käytettiin kuorrutesuklaata, joten ne pysyivät hyvin kasassa kahvipöydässä. Lisäksi sokerimassasta oli taiteiltu kakun päälle ykkönen sekä nauha peittämään kerrosten välistä rajaa. Sokerimassakoristeet pyöriteltiin kimaltelevassa efektitomuvärissä.