Ensimmäistä kertaa tuli tässä keittiössä kokeiltua lasagnea muutenkin kuin jauhelihalla. Kavereilla kyllä on tyytyväisenä maisteltu vastaavaa, joten pitihän sitä viimein kokeilla. Reseptiksi valikoitui Valion Broileri-pestolasagne hieman muokkaillen.

1245095515_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ainekset

riittävästi lasagnelevyjä
600  g  (maustamattomia) broilerin fileesuikaleita
1  sipuli
(mausteita maun mukaan)

Juustokastike

3  rkl  voita
3/4  dl  vehnäjauhoja
8  dl  maitoa
250  g  Valion Koskenlasija -sulatejuustoa
1  dl  pestoa
mustapippurirouhetta

Paahda broilerisuikaleet ja hienonnettu sipuli kypsäksi. Mausta halutessasi maun mukaan.

Valmista kastike. Kiehauta jauhot rasvassa. Lisää pari desiä maitoa ja sekoita kunnes jauhorasvaseos on tasaisesti sekoittunut maitoon. Lisää loput maidosta ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Lisää kuutioitu juusto, pesto ja mustapippuri. Sekoita, kunnes juusto on sulanut.

Kaada voideltuun lasagnevuokaan kastiketta ja lado päälle lasagnelevyjä. Lisää päälle kastiketta ja broileri-sipuliseosta. Tee samanlaisia kerroksia, päällimmäiseksi juustokastiketta. Kypsennä 200 asteessa noin 45 min. Peitä vuoka paistamisen loppuvaiheessa leivinpaperilla, jos pinta meinaa tummua liikaa.