Ystävänpäivän kunniaksi leivottiin pikkuihmisten kanssa leivoksia, joiden resepti on peräisin oman lapsuusajan arkistoista. Resepti on vihkoon kirjattu nimellä Tötsä. =)

Hyvää ystävänpäivää!

Ainekset

2           munaa
2     dl   sokeria
1     dl   maitoa
3     dl   vehnäjauhoja
1     tl    vaniliinisokeria
2     tl    leivinjauhetta
4     rkl  kaakaojauhetta
150 g    sulatettua voita

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lopuksi sekoita joukkoon sula voi. Annostele taikinaa vuokiin n. 2/3 vuoasta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 12-15 min.

Kuorrutus

200 g    tomusokeria
50   g    sulatettua voita
4     rkl  kahvia
3     rkl  kaakaojauhetta
2     tl    vaniliinisokeria

Sekoita tomusokeri, kaakaojauhe sekä vaniliinisokeri kulhossa. Lisää sulatettu voi kokonaan ja kahvia pikkuhiljaa sen verran, että kuorrutus on notkeaa, mutta ei valuvaa. Kuorruta jäähtyneet leivokset veitsen avulla ja koristele mielesi mukaan. Kuorrutteen pinta alkaa kovettua melko nopeasti, joten esim. nonparellit kannattaa laittaa heti kuorruttamisen jälkeen.

Tällä ohjeella tuli 12 pientä leivosta ja 4 isoa (amerikan muffinssivuokiin tehtyä) leivosta. Koristelussa käytetyt sydämet tehtiin vaahtokarkkitaikinasta (MMF). Jos leivokset kohoaa uunissa keskeltä turhan koholle, niin niitä voi veitsellä tasoitella ennen kuorruttamista.

Samalla ohjeella voi tehdä leivokset myös pellillä. Taikinaa kannattaa silloin tehdä jopa kaksinkertaisena, että saa paksun pohjan. Itse ainakin tykätään paksummasta pohjasta. Kuorrute riittää sellaisenaan pellilliseen, mutta saahan sitäkin toki olla paksusti. ;)