Uusi vuosi aloitettiin rapeiden kanapalojen, kolakukon ja quesadillojen merkeissä. Tarjolla oli myös ystävämme valmistamaa perunasalaattia, salsaa, ranskankermaa ja guacamolea. Rapeat kanapalat valmistettiin pilkkomalla rintafileitä ja valmistamalla ne Old El Pason Crispy Chicken -mausteseoksen mukaan. Myös salsa oli kaupasta ja guacamole tehty avocadoista kaupan mausteseokseen.

Kolakukon valmisti toinen ystävämme ja hän mukaili ohjeessa jotain vanhaa keittokirjaa. Ohje laitettiin vähän lennossa ylös, joten ei välttämättä ole paras mahdollinen. =D Jalapenoa oli ohjeessa enemmän, mutta nyt tehtiin myös ei niin tuliseen makuun sopivaa.

Ainekset 

          kananpojan koipireisiä ja rintaleikkeitä
1  rkl  fariinisokeria
1        kana/kasvisliemikuutio
5  dl   Coca-Colaa (ei lightia)
3  dl   vettä
1  dl   omenaviinietikkaa
3        Jalapeno-chiliä paloiteltuna
1        pieni kesäkurpitsa
          valkosipulia
          timjamia ja oreganoa
          puolikas sipuli viipaleina
          öljyä paistamiseen

Ruskista koipireidet ja rintaleikkeet pannulla öljyssä ja nosta uunivuoassa lämpimään uuniin odottamaan. Mittaa muut aineet pannuun ja keitä noin tunti välillä sekoittaen. Kaada kastike uunivuokaan kanapalojen päälle ja paista vajaa puoli tuntia 200 asteisessa uunissa. Tarvittaessa lisätään Coca-Colaa.

Quesadilloja oli kahta makua: tonnikala ja jauheliha. Olivat helppoja valmistaa ja maistuivat hyvältä. Näitä onkin tehty sen jälkeen jo lisääkin.

Ainekset

(täysjyvä) tortilloja
salsaa
juustoraastetta
tonnikalaa / jauhelihaa

Quesadillan täytteeksi sopii melkein mikä vain, joten kannattaa mennä oman maun mukaan. Meillä oli käytössä tonnikala ja naudan jauheliha. Paista jauheliha ja mausta maun mukaan tai käytä valmiita taco-mausteseoksia. Levitä tortillan toiselle puoliskolle ensin salsaa, sen päälle tonnikalaa / jauhelihaa ja lopuksi juustoraastetta. Taita tortillan toinen puolisko täytteiden päälle. Paista tortillaa kuumalla pannulla (teflonpannulla ei tarvinnut käyttää rasvaa) kummaltakin puolelta kunnes pinta on rapea ja kauniin värinen. Ole tarkkana, sillä meillä muutama hieman kärähti (kuten kuvasta näkyy). Quesadillat voi vielä halutessaan leikata pienemmiksi annospaloiksi.

Isommalle porukalle quesadillat kannattaa täyttää valmiiksi ja paistaa yhdellä kertaa. Jo paistetut quesadillat kannattaa nostaa lämmitetylle lautaselle folion alle, jolloin eivät pääse jäähtymään. Ensin paistettujen rapeus toki kärsii, mutta muuten näitä saa olla paistamassa koko ajan. =)