Eräänä kauniina päivänä päätimme syödä risottoa. Keittiössämme tapahtui jälleen jotain mystistä, sillä risotosta tuli tarkoitettua mausteisempaa. Tällä kertaa ei edes kuultu vakiolausahduksia 'oho' tai 'hups', joten se ei ollut kumpikaan meistä. Näkymätön Matias siis kävi lisäämässä hyvän määrän pippurirouhetta.. Tosin tämä ruoka kyllä syötiin sitten viimeistä murua myöten, koska siitä tuli niin hyvää.

Ainekset

400  g   jauhelihaa
             puolikas erittäin makeaa paprikaa
             sipulia
             basilikaa
             paprikajauhetta
             suolaa
             pippurirouhetta

3      dl  risottoriisiä
1      rkl öljyä
1           kasvisliemikuutio
9      dl  vettä

             juustoraastetta
             Heinzin chili saucea

Pilko paprika ja sipuli pieniksi paloiksi. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota risottoriisi siinä läpikuultavaksi. Lisää kuuma vesi ja murennettu kasvisliemikuutio. Sekoita kunnes kasvisliemikuutio on sulanut.

Ruskista jauheliha pannulla ja lisää paprika- ja sipulipalat. Mausta oman maun mukaan suolalla, pippurirouheella sekä paprikajauheella. Sekoita välillä riisiä.

Kun riisit ovat kypsiä ja vesi on lähes loppunut lisää jauhelihaan hienonnettua basilikaa. Kaada jauhelihaseos riisien sekaan ja sekoita tasaiseksi.

Tarjoile juustoraasteen ja Heinzin chili saucen kera.