Illanistujaisiin tuli tehtyä myös piirakkaa tomaatista ja mozzarellasta. Idea tuli jälleen kerran haettua Kinuskikissalta ja ohjeeseen tehtiin vain hieman hienosäätöä. Tämä oli maukas ja helppo piirakka ja erityisen mukavaa oli, että täytteeseen ei tarvittu munia.

2066116.jpg

Pohjana meillä on nyt usein ollut pakastealtaasta löytyvä Sunnuntai Ruisperunataikina, koska siinä on mukavasti makua. Tällä kertaa kuitenkin käytettiin maultaan miedompaa peruspohjaa, joka ehkä sopiikin tähän paremmin. Tarkoituksena on kyllä kokeilla myös tuota ruisperunataikinaa, joten siitä kommentteja sitten myöhemmin. Valitsitpa minkälaisen pohjan tahansa, voitele piirasvuoka ja painele taikina kevyesti vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia tai pohjan ohjeen mukaan.

Täyte
2      rkl   sinappia (mieluummin vähän vahvempaa)
1,5   dl    parmesan-raastetta
6            luumutomaattia
250  g     mozzarellaa
              suolaa
              mustapippuria

Koristeluun basilikaa ja rucolaa, vaikka meiltä kyllä tällä kertaa uupui tuo rucola.

Sivele pohja sinapilla ja ripottele päälle parmesan-raaste. Viipaloi tomaatit ja mozzarella ja lado viipaleet vuokaan limittäin. Rouhi päälle suolaa ja mustapippuria. Paista 225 asteessa 20-30 min. Tässä kuva piirakasta ennen paistamista.

2066114.jpg

Basilikaöljy
0,5  dl  oliiviöljyä
0,5       ruukkua basilikaa
            suolaa
            mustapippuria

Laita basilikat lasiin ja saksi saksilla pieneksi silpuksi. Kaada sekaan oliiviöljy ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Alkuperäisessä ohjeessa piirakka koristeltiin basilikaöljyllä sekä basilikalla ja rucolalla ennen tarjoilua. Emme olleet varmoja, miten illanistujaisvieraat suhtautuvat basilikaan, joten tupla-annos basilikaöljyä oli tarjolla erikseen ja koristeeksi aseteltiin vain muutama basilikan lehti.